Rosanna Blomster

"Edistäen Turkua, jossa kaikki tuntevat olevansa osallisia"

Olen Turussa kasvanut 27-vuotias ja työskentelen eduskunta-avustajana. Minua on aina kiinnostanut yhteiskunta ja se, miten päätökset syntyvät. Valmistuin Åbo Akademista valtiotieteen maisteriksi ja unelmani on nähdä aktiivisia ja sitoutuneita asukkaita kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Haluan tehdä työtä sen eteen, että erityisesti nuoret osallistuisivat päätöksentekoon eri tavoin.

Pariin otteeseen olen asunut ulkomailla tai toisella paikkakunnalla Suomessa, mutta aina palannut Turkuun todetakseni tämän olevan kotikaupunkini. Joka kerta olen nähnyt Turun uusin silmin. Haluaisin, että muutkin kokisivat tämän tunteen kauniissa kaupungissamme. Minulle on tärkeää, että Turku nähdään elävänä kaupunkina ympäri vuoden ja kaupunkina, jossa kaikki taustastaan riippumatta tuntevat olevansa osallisia.

Vapaa-ajallani vietän mielelläni aikaa perheen ja ystävien kanssa, käyn kävelyllä tai katson elokuvia. Olen partiolainen ja aktiivinen eri järjestöissä.

Nimi: Rosanna Blomster
Syntymävuosi: 1993
Kunta: Turku
Kotipaikka: Turku
Titteli: Eduskunta-avustaja, VM
Sähköposti: rosanna.blomster@gmail.com
Jäsenenä:

Vaaliteemat

Hyvinvoivat asukkaat

Jos asukkaat voivat hyvin, kaupunki voi hyvin. Panostuksia tarvitaan erityisesti lapsiin ja nuoriin, jotta asukaat voivat hyvin myös tulevaisuudessa. Monet erilaiset tekijät voivat vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin, mutta haluan erityisesti nostaa esiin muutaman asian:
1) kaikilla nuorilla tulisi olla mahdollisuus mielekkääseen harrastukseen – harrastustoiminta luo sosiaalista yhteenkuuluvuutta jo varhaisessa iässä
2) yksinäisyyttä tulisi ehkäistä kaiken ikäisten keskuudessa – tämän tarve on lisääntynyt koronapandemian yhteydessä
3) kuntoilumahdollisuudet kaupungissa ovat monipuoliset – miellyttävät liikunta-alueet houkuttelevat asukkaita liikkumaan ja näkemään uutta kaupungissamme
4) palvelu tulisi olla lähellä asukasta – luoden turvallisuuden tunnetta.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Kulttuuri

Kulttuuri vaikuttaa suuresti asukkaiden hyvinvointiin. Henkilökohtaisesti koen, että erilaiset kulttuurikokemukset muodostavat tarvittua taukoa arkeen. Haluan nähdä monipuolisen kulttuuritarjonnan omaava Turun – kaupungin, jolla on jotain tarjottava kaiken ikäisille asukkaille.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Asuminen ja rakentaminen

Turku tarvitsee mielenkiintoisia asuinalueita samalla viheralueita säästäen ja kehittäen. Kaupunkia on oltava mahdollista kehittää innovatiivisesti. Uusi rakentamien on tehtävä pitkäjänteisesti. Sujuva julkinen liikenne on nähtävä luonnollisena osana kaupunkisuunnittelua.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›