Sari Somppi

115

"Tasa-arvoinen, ihmisläheinen ja trendikäs Vaasa"

Minun nimeni on Sari Somppi ja olen syntynyt ja varttunut Vaasassa. Tykkään erilaisista haasteista ja tunnen usein innostusta, kun aloitan uusia projekteja. Uskon, että ystäväni kuvailisi minua sosiaalisena, iloisena sekä huumorintajuisena. Nautin mökkeilystä paljon avopuolisoni kanssa. Vöyrin mökkiä lämmitämme perinteisin menetelmin puilla nauttien luonnosta ja yhdessä tekemisestä. Minulla ja Vöyrillä on erityisen läheinen side koska mökki on ollut olemassa koko elämäni ajan tärkeänä paikkana perheelleni.
Olen rakastanut opiskelua ja siitä syystä minulla on monta tutkintoa, yhteensä kolme kappaletta. Olen valtiotieteiden maisteri kehityspsykologiassa ja opiskellut Åbo akatemiassa. Lisäksi olen opiskellut kriminologiksi Malmön yliopistolla sekä psykologiksi Uumajan yliopistolla. Tilaisuuksissa pidin luentoja siitä, miten ja minkälaisilla metodeilla kuntoutetaan rikollisia Suomessa.
Olen työskennellyt Vaasan vankilassa psykologian ohjaajana. Rikosseuraamusalalla osallistuin moneen kiinnostavaan EU-projektiin sekä konferensseihin mm Albaniassa, Egyptissä sekä Lontoossa. Tänään työskentelen Rikosuhripäivystyksen aluejohtajana ja johdan Länsi-Suomen aluetta, joka ulottuu mm. Kokkolan, Seinäjoen ja Maarianhaminan alueille. Työskentelen rikosten uhrien, heidän läheisensä sekä rikosprosessissa todistajien parissa. RIKUssa annetaan tukea ja neuvoa koko rikosprosessin aikana. Olen myös Suomen punaisen ristin Länsi-Suomen piirin toiminnallisessa johtoryhmässä jäsen.
Olen Vaasan kaupunginvaltuutettu, johon nousin ensimmäisen kerran 2017 kuntavaaleissa. Toimin jäsenenä Vaasan rakennus- ja ympäristölautakunnassa, Pohjanmaan poliisin neuvottelukunnassa sekä suuren asuntoyhtiö Pikipruukin hallituksessa. Poliittisista tehtävistäni merkittävin tällä hetkellä on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen naisjärjestössä varapuheenjohtajan pesti. Tämä antaa minulle erinomaisen mahdollisuuden ja näkemyksen rakentaa läpileikkaavasti tasavertaisen yhteiskunnan.
Hauska ja kiinnostava juttu mitä olen viime aikoina tehnyt: Vaasan lentokerhossa olen parhaillaan opiskelemassa lentolupakirjaa, eli minusta tulee myös lentäjä!

Nimi: Sari Somppi
Syntymävuosi: 1982
Kunta: Vaasa
Kotipaikka: Vaasa
Titteli: Aluejohtaja
Jäsenenä:

Vaaliteemat

Nuorten hyvinvointi

Nuoret ja lapset ovat tulevaisuuden Suomi, siksi mielestäni meidän on priorisoitava ja satsata tähän ryhmään. Korona-aikana nuorten yksinäisyys ja masennus on kasvanut. Kasvu mitä näemme nuorissa, on ahdistus, masennus, itsetuhoisia ajatuksia, väkivaltainen käyttäytyminen ja päihteiden käytön lisääminen. Ne, jotka hakevat apua saa odottaa koska jonot ovat pitkät. Kun voi huonosti olisi tärkeätä viipymättä saada apua, tukea ja neuvontaa.
Mielenterveyksellä on vakavia seurauksia yhteiskunnalle ja tärkeintä on ihminen. Siksi meidän tulee nyt oikeasti investoida mielenterveyspalveluihin koska ehkäisevällä työllä pystymme ehkäisemään mielenterveysongelmien monimutkaistumista. Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja tulee vahvistaa. Tämä tarkoittaa resurssiongelman tunnistaminen. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuolto ei kykene tällä hetkellä vastaamaan lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden tarpeeseen, jolloin erikoissairaanhoitomme ruuhkautuu.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Tasa-arvo

Haluan kehittää kaupunkia tasa-arvoisempaan suuntaan. Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että naisilla ja miehillä on samoja oikeuksia, velvollisuuksia sekä mahdollisuuksia elämän kaikilla alueilla. Meidän pitää lisätä diversiteettiä päätöksentekoon. Lautakuntia tulisi johtaa sekä miehet että naiset ja hallituspaikkoja pitäisi jakaa tasa-arvoisemmin.
Työelämä ei ole vielä tasa-arvoinen. Tämä näyttäytyy etenkin palkkaeroissa miesten ja naisten palkoissa ja sukupuolijako heillä ketä omistaa korkeimpia positioita. Työnantaja tulisi aktiivisesti edistää tasa-arvoa työpaikoilla. Tutkimustulokset näyttävät, että työpaikoilla, jotka edistävät tasa-arvoa on hyvinvoivia työpaikkoja. Näissä työntekijät voivat parhaiten.
Ketään ei saa syrjiä sukupuoli, ikä, etnisyys, kansalaisuus, kieli, uskonto, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai joku muu syy hänen persoonassa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Senioriystävällinen yhteiskunta

Meillä on ikääntyvä väestö ja väestökehitys luo myös uusia tarpeita kuin, tarvitsemme lisää palveluita ja kyse palveluista suunnattua ikäihmisille kasvaa. Niillä ihmisillä, jotka ovat rakentaneet meidän yhteiskuntaamme pitäisi olla samat oikeudet kuin muilla. Meidän pitää kysyä: Mitä sinä haluat ja toivot?
Meidän on katsottava, että Ikäihmiset voi hyvin fyysisesti sekä psyykkisesti ja että he tuntevat, että heillä on vahva ääni yhteiskunnan muutoksissa. Tärkeää on sosiaalinen läheisyys, tunne siitä, että on nähty ja on turvallinen olo kotona ja vahuushuollossa. Emme saa päätöksenteossa unohtaa, että nämä ihmiset rakensivat Suomen.
Samaanaikaisesti meidän on otettava huomioon heitä, jotka hoitavat vanhempia. Laitoshoidossa, omaishoidossa jne. Jos henkilökunta voi hyvin meillä on hyviä perusarvoja yhteoskunnassa. Henkilökunnan on tunnettava turvallisuutta työpaikoilla ja että he voivat turvallisesti suorittaa työnsä. Meillä on liian vähän hoitajaresursseja. Pitkät työvuorot ja hyvä ikääntymisen hoito eivät kävele käsi kädessä. Nyt on aika keskustella perusarvoistamme.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›