Nils Torvalds

754

"Eurooppalainen jonka sielu on Helsingissä"

Politiikka on aina kiinnostanut minua ja jo 14-vuotiaana osallistuin ensimmäiseen poliittiseen kokoukseeni mm Svensk Ungdomin kokousedustajana. Kuumeisella 60-luvulla olin ”vihaisena nuorena miehenä” yksi Vanhan Ylioppilastalon valtauksen organisoijista.
Vuosien myötä ymmärrys kasvoi. Yhdysvalloissa viettämieni vuosien jälkeen palasin takaisin liberaalien sosiaalisten arvojen ajajaksi ja RKP:een.
Sekä isäni että isoisäni olivat journalisteja. Sille uralle päädyin minäkin, mutta palasin politiikkaan jäätyäni YLEstä eläkkeelle 2008. Politiikan ohella kirjoitan mielelläni ja aiheinani on ollut mm Venäjä, kansainvälinen politiikka ja veropolitiikka. Vuodesta 2012 olen ollut Brysselissä RKPn EU-edustajana liberaalien Renewal Europe- ryhmässä.
Vapaa-ajallani harrastan mielelläni lajeja jotka edistävä kuntoa kuten hiihtoa tai pitkiä vaellusretkiä Lapin erämaissa. Minulla on viisi lasta Linus, Sara, Leo, Alexander ja Kristoffer ja kuusi lastenlasta.

Nimi: Nils Torvalds
Syntymävuosi: 1945
Kunta: Helsinki
Kotipaikka: Helsinki
Titteli: Europarlamentaarikko
Sähköposti: nils.torvalds@sfp.fi
Jäsenenä:

Vaaliteemat

Edelläkävijä ilmasto- ja ympäristöasioissa

Eräs suurista haasteista on saada Helsinki hiilineutraaliksi lähivuosina. Siinä tarvitaan rohkeutta, uusia näkemyksiä ja pitkälle tulevaisuuteen tähtääviä suunnitelmia liikenteen, kommunikaation ja logistiikan kehittämiseksi. Tarvitsemme ennakoivaa kaupunkisuunnittelua sillä kaupunkikuva tulee muuttumaan ja kaupunkisuunnittelusta on puuttunut demokraattinen päätöksenteko. Tämä koskee erityisesti Eteläsatamaa, kansallismaisemaa, jota ei saa tuhota. On elintärkeää miten kohtelemme puistojamme, metsiämme ja viheralueitamme. Tarvitsemme asuintaloihimme kehittyviä energiaratkaisuja, joista maalämpö on hyvä esimerkki. Nämä muutokset maksavat mutta ovat pitkällä tähtäimellä kannattavia.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Hyvinvoivat asukkaat

Olemme todella suurten haasteiden edessä lähivuosina. Haaste koskee niin asumista, rakentamista, liikennettä ja energiatuotantoa kuin nuorten, aikuisten ja vanhojen hyvinvointia. Koronavuosi on koetellut meitä kaikkia, mutta eri tavalla. Yrittäjät ovat kokeneet kysynnän heilahteluja, sairaanhoitajilla on ollut ennennäkemätön työtaakka ja monet ovat tunteneet itsensä unohdetuiksi, näkymättömiksi ja hyljätyiksi. Elämään sisältöä ennen antaneet toiminnot, koulunkäynti, vapaa-ajan harrastukset ja kokoontumiset ovat olleet säästöliekillä. On aika luoda yhdessä edellytykset löytää kaikille ikäryhmille tie takaisin arkisiin puuhiin ja pystyä vähentämään ulkopuolisuutta.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Asuminen ja rakentaminen

Kaikki voivat parhaiten terveelliseksi rakennetuissa asunnoissa. Rakentamisessa on käytettävä enemmän kotimaista puuta, on sitten kyse asumisesta tai kunnallisista yhteistiloista. Puurakentaminen sitoo hiiltä ja edesauttaa kestävää kehitystä rakennuskannassa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›