Kristiina Michelsson

713

"Kukoistava kantakaupunki - Yritykset keskustan elinvoima, kivijalkakaupat moottoreita! Jätetään myös seuraaville sukupolville kestävä Helsinki. Järkevät liikenneratkaisut, ei tuhlata veronmaksajien rahoja monumentteihin! "

Olen neljännen polven Helsinkiläinen Kulosaaresta, kaksikielisen perheen ja kolmen pojan äiti, sisustusarkkitehti, yrittäjä. Olen Helsingin lisäksi asunut Roomassa ja Milanossa. Puhun sujuvasti viittä kieltä.
Perheessäni olen kolmannen sukupolven arkkitehti.
Haen valtuustoon jotta voisin rakentamisen ja designin ammattilaisena tuoda apuni päätöksentekoon.
Olen urallani erikoistunut julkisiin sisustuskohteisiin, hotelleihin ja ravintoloihin, joissa tilojen käyttäjät ovat aina olleet tärkeimmät. Kaupungissa sen asukkaat ovat tärkeimmät ja siksi haluan palvella kaupunkilaisten etujen vaalimista.
Olen toiminut neljä vuotta RKPn luottamustehtävässä USP Oy:n hallituksen jäsenenä (Uudenmaan sairaalapesula Oy). Tämä kokemus on vankistanut intoani olla mukana auttamassa Helsingin asioissa.
Puolisoni on lääkäri ja olen pitkän liittomme ajan voinut läheltä seurata terveydenhoidon kuulumisia ja haasteita.
Toivon että laajan kokemuspiirini vuoksi voisin olla apunasi kaupungin asioista päätettäessä.

Nimi: Kristiina Michelsson
Syntymävuosi: 1970
Kunta: Helsinki
Kotipaikka: Helsinki Kulosaari
Titteli: Sisustusarkkitehti, executive MBA
Sähköposti: kristinamichelsson@gmail.com

Vaaliteemat

Kestävä rakentaminen

Kestävä kaupunkikuva – Kestävä toimiva kaupunki on myös ulkonäöllisesti kestävä

Kun rakennetaan, niin tehdään se kunnolla niin että laatu ja ulkonäkö kestävät tuleville sukupolville.
Ulkoistettu rakennusliikkeiden sanelema ulkonäkö ei luo klassikkokaupunginosia.

Kollektiivinen muisto perustuu kaupunkikuviin. Emme saa rikkoa harkitsematta näitä muistoja vaan meidän tulee vaalia ja huolehtia niistä.

Minä peräänkuulutan laajempaa linjausta kaupunkikuvan kehittämiselle ja demokraattista keskustelua uusien kaupunginosien ilmeestä, jotta yhdessä teemme kaupungistamme parempaa ja kestävämpää.
Design ammattilaisena voisin vahvasti olla mukana auttamassa parantamaan päätöksentekoa rakentamisessa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Toimiva infrastruktuuri

Liikenne kestävästi – Kantakaupunki kukoistavaksi!

Jos liikenne sakkaa ja ratkaisut ovat pistemäisiä, se näivettää sekä yritystoimintaa että
kaupunkilaisten elämää.
Myös autoliikenteen sujuvuus on taattava.
Jos Helsingin historiallinen keskusta autioituu huolto- ja yksityisajolle entistä hankalamman
saavutettavuuden vuoksi , vaikuttaa se suoraan keskustan liikkeiden kannattavuuteen.
Liikkeet ovat iso osa elävää keskustaa. Ravintolat ja kahvilat eivät yksin keskustassa riitä
elävöittämään aluetta. Etenkään nyt, kun pandemia on jo kohtuuttomasti rokottanut
kivijalkaliikkeiden toimintaa. Kivijalkaliikkeet ovat kantakaupungin elinvoiman moottorit.
Aleksanterinkatu todelliseksi paraatikaduksi ja Kasarmintorille on saatava elävää elämää.

Tulovirtojen ohjaaminen tehottomasti suunniteltuihin tai ilman tarkkaa
ja todenmukaista kokonaiskustannusarviota aloitettuihin tierakennushankkeisiin tai jatkuviin ajo- ja kävelyteiden avauksiin ympäri kantakaupunkia ei ole kestävää toimintaa.
Syynä useimmiten on puuttuva kokonaisuuden koordinointi.
Liikenneratkaisut eivät myöskään saa olla monumenttien rakentamista tai liian kalliiksi jo etukäteen tiedettyjen hankkeiden läpi ajamista väkisin.

Tulevaisuuden autonomisia kulkuvälineitä ja teknologiaa tulee suunnitella mukaan liikenteeseen jo nyt - miksi emme olisi edelläkävijöitä uudessa liikenneteknologiassa!

Ympäristö on otettava huomioon kaikessa infran suunnittelussa - Emme saa tuhlata kaupungin varoja hankkeisiin, jotka eivät aidosti tuo lisäarvoa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Asuminen ja rakentaminen

Pidetään huolta miljööstä uuden rakentamisen paineessa

Lähiluonto on säästettävä tehokkaamman rakentamisen paineessa. Maantäyttöä herkillä ja alkuperäisillä saaristoisilla rannoilla on estettävä, kuten Kulosaaressa Kuorekarin alueella.
Rakentamista voidaan tiivistää myös rakentamalla olevia rakennuksia korkeammaksi siellä, missä se parhaiten sopii ympäristöön.

Puisto- ja viheralueita ei tule kaavoittaa asuinalueiksi. Pandemia on lisännyt lähivirkistysalueiden tarvetta ja esimerkkejä laajoista puistoalueista kaupunkien keskustoissa löytyy niin Tukholmasta, Berliinistä kuin Lontoosta - enemmän kuin Helsingistä.

Hyödynnetään merenrantoja virkistykseen entistä paremmin. Talviylläpitoa kävelyreiteille ja lisää talviuintipaikkoja.

Arkkitehtuurin alan hallinnasta on apua kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa kaupungin kehittämisessä - siksi minua kannattaa äänestää!

Lue lisää vaaliohjelmasta ›