Mari Pennanen

631

"Sujuvan arjen puolesta. Turvallinen Espoo, jossa kaikki voivat tuntea itsensä osallisiksi."

Olen Mari Pennanen. Asun Olarissa mieheni ja kolmen lapsemme kanssa. Koulutukseltani olen FM ja olen työskennellyt paikallistoimittajana ja viestinnän sekä toiminnan parissa kansalaisjärjestöissä. Tällä hetkellä toimin Förbundsarenan nimisen järjestön toiminnanjohtajana. Förbundsarenan kokoaa yhteen ja tukee ruotsinkielisiä liittoja ja keskusjärjestöjä Suomessa.

Espoo on iso kaupunki, jossa on monta kaupunkikeskusta, maaseutua, saaristoa ja hienoa luontoa. Täällä voi elää turvallista, kaksikielistä arkea. Asetun ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa, koska olen utelias ja koska myös politiikkaan tarvitaan erilaisia ääniä. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnasta ja kuinka eri lailla ihmiset ajattelevat. Haluan korottaa ääneni sujuvan espoolaisen arjen puolesta. Haluan, että Espoo on turvallinen kotipaikka, jossa kaikki voivat tuntea itsensä osallisiksi ja voida hyvin.

Haluan panostaa ennaltaehkäisevään ja terveyttä edistävään toimintaan. Tarvitsemme hyviä edellytyksiä harrastaa liikuntaa ja urheilua ja nauttia kulttuurista. Kirjastot, työväenopisto, musiikkiopistot ja aktiivinen seura- ja yhdistystoiminta tekevät Espoosta elinvoimaisen ja viihtyisän kotipaikan.

Kaikilla lapsilla, nuorilla ja myös aikuisilla on oltava hyvät mahdollisuudet mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja sitä varten kaupungin on annettava yhdistyksille ja seuroille hyvät edellytykset järjestää toimintansa. Haluan panostaa toimivaan yhteistyöhön kunnan ja kolmannen sektorin välille. Espoon on annettava yhdistyksille hyvät toimintaedellytykset, jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua antoisaan yhdistystoimintaan.

Lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisen koulun riittävällä tuella. Koulun ja varhaiskasvatuksen on edesautettava perheiden arkea sekä annettava lapille ja nuorille tukevan perustan elämälle. On tärkeää, että lapsille ja nuorille voidaan tarjota harrastustoimintaa myös koulupäivän yhteydessä.

Nimi: Mari Pennanen
Syntymävuosi: 1979
Kunta: Espoo
Kotipaikka: Espoo, Olari
Titteli: Toiminnanjohtaja
Jäsenenä:

Vaaliteemat

Hyvinvoivat asukkaat

Haluan panostaa ennaltaehkäisevään ja terveyttä edistävään toimintaan, jotta kaikilla on Espoossa hyvä olla. Tarvitsemme hyviä mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja urheilua ja nauttia kulttuurista. Kirjastot, työväenopisto, musiikkiopistot ja aktiivinen seura- ja yhdistystoiminta tekevät Espoosta elinvoimaisen ja viihtyisän kotipaikan. Kaikilla lapsilla, nuorilla ja myös aikuisilla on oltava hyvät mahdollisuudet mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja sitä varten kaupungin on annettava yhdistyksille ja seuroille hyvät edellytykset järjestää toimintansa. On myös tärkeää, että lapsille ja nuorille voidaan tarjota harrastustoimintaa myös koulupäivän yhteydessä.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Paras koulu

Sujuvat ja kestävät ratkaisut koululle ja varhaiskasvatukselle. Lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisen koulun riittävällä tuella. Koulun ja varhaiskasvatuksen on edesautettava perheiden arkea sekä annettava lapille ja nuorille tukevan perustan elämälle.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›