Jonna Sahala

49

"Kestävästi hoidetussa kunnassa on hyvä elää ja asua"

Nimeni on Jonna Sahala. Minulle on tärkeää, että kotiseutuni on turvallinen paikka kaikille sen asukkaille ja että kaupunkilaiset ovat itse mukana aktiivisesti vaikuttamassa elinympäristöönsä. Haluan olla kehittämässä Raaseporista yhä vastuullisempaa ja osallistavampaa kuntaa. Lisäksi voimme tulevaisuudessa profiloitua maan parhaimmin hoidettuna kaksikielisenä kuntana. Olen koulutukseltani sosionomi ja valtiotieteiden maisteri, ja työssäni nuorisojärjestössä olen sitoutunut jatkuvaan kehittämiseen ja kouluttamiseen yhdessä muiden kanssa. Olen ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaana.
Vapaa-ajallani ulkoilen koiran kanssa, luen kirjoja ja hoidan kasvimaata ja vanhaa pihapiiriämme.

Nimi: Jonna Sahala
Syntymävuosi: 1971
Kunta: Raasepori
Kotipaikka: Billnäs
Titteli: toiminnanjohtaja, VTM
Sähköposti: jonnasahala@gmail.com

Vaaliteemat