Martin Andersson

"Sipoolaisten puolesta tiedolla ja kokemuksella."

Olen 57-vuotias ja syntyperäinen sipoolainen. Olen naimisissa vaimoni Elinan kanssa ja minulla on kaksi aikuista poikaa. Olen valtion leivissä johtavana asiantuntijana. Minulla on yli 30 vuoden kokemus sähköisen viestinnän sääntelystä ja kansainvälisestä yhteistyöstä.

Vapaa-ajalla pelaan koripalloa, kuntourheilen ja valmennan yleisurheilussa. Olen ollut Hukkabasketin ja Sibbo-Vargarnan yleisurheilujaoston puheenjohtajana. Olen tutkinut historiaa ja julkaissut yhdeksän kirjaa sekä ruotsiksi että suomeksi. Kesällä vietän aikaa Sipoon saaristossa perheen ja ystävien kanssa.

Olen ehdolla toista kertaa kunnallisvaaleissa. Vuosina 2001-2004 olin vapaa-ajan osaston jäsen. Kannatan hallittua kasvua Sipoossa. Liian nopea kasvu saattaisi heikentää elämänlaatua. Haluan parantaa sekä kunnallisia että kaupallisia palveluja. Sipoo tarvitsee parempia viestintä- ja joukkoliikenneyhteyksiä sekä enemmän kauppoja. Sipoon taloutta tulisi kehittää avoimella ja hyvällä johtamisella ja järkevillä päätöksillä. Sipoo tarvitsee oman uimahallin. Henkilöjunaliikenne Nikkilän ja Keravan välillä voidaan toteuttaa ilman suuria investointeja.

Nimi: Martin Andersson
Syntymävuosi: 1964
Kunta: Sipoo
Kotipaikka: Etelä-Paippinen/Sipoo
Titteli: Johtava asiantuntija, valt. maist.
Sähköposti: martin.andersson@elisanet.fi

Vaaliteemat

Hyvinvoivat asukkaat

Tärkeintä on, että asukkaat voivat hyvin sekä fyysisesti että henkisesti ja että he viihtyvät kotikunnassaan. Kunnan tulisi tarjota hyvää terveydenhuoltoa, hyviä kouluja ja luoda olosuhteet vapaa-ajalle.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Urheilu ja liikunta

Sipoo tarvitsee uimahallin. Olemme Suomen suurin kunta, jossa ei ole uimahallia. Myös Nikkilän keskusurheilukenttä on perusparannuksen tarpeessa.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›

Julkinen liikenne

Henkilöjunaliikenne Nikkilän ja Keravan välillä tulisi aloittaa lähivuosina. Tämä voidaan tehdä ilman suuria investointeja, koska rautatie on hyvässä kunnossa ja vain muutama tavarajuna kulkee siinä päivittäin.

Lue lisää vaaliohjelmasta ›